Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa / Tiedotteet / Väliaikatietoa Tuusulan lampaat laitumella toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa - kiitos kaikille jo nyt allekirjoittaneille / Kommentit
|
Vieras |
#126.05.2026 06:14Tuusulan lampaat laitumella- toiminnan jatkamiseen Tuusulassa - adressi on luovutettu eilen 25.5.2026 hallintojohtaja Annaliisa Oksaselle sekä pormestari Janne Mellinille. Luovuttajina olivat Marjo Hangasluoma, Tiina Julin sekä Matias Liinamaa. Tällä hetkellä allekirjoituksia adressissa on 738 ja Anttilan tilan tapahtumassa saimme 73 allekirjoitusta mukavan iltapäivän merkeissä, josta monet läsnäoleet eritysesti kiittivät. Nimien kerääminen jatkuu ja loput nimet luovutetaan kunnan edustajille myöhemmin sovittavana ajankohtana. Kiitos teille kaikille, jotka jo tässä vaiheessa olette ottaneet kantaa lampaiden jatkoon Tuusulassa. Itse lampaiden vapaaehtoishoitajana olen iloinen, että teitä muita, jotka kannatte huolta lampaista, on näin paljon meidän oman Lampaat -ryhmämme lisäksi, johon kuuluu 10 aktiivia. Mukavaa lämmintä kesää. |
|
| |
Kommentoi adressia |
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Älkää purkako toimivaa palvelua – säilyttäkää kasvatus- ja perheneuvonta sosiaalihuoltolaissa
11 274 allekirjoitusta
4 751 Allekirjoitukset / 30 päivää
07.05.2026
Pelastetaan Martinniemen koulu – lähikoulu kuuluu lapsille
1 263 allekirjoitusta
1 263 Allekirjoitukset / 30 päivää
20.05.2026
Alaikäisillä pitäisi olla täysi oikeus ajaa autoa yöllä
1 235 allekirjoitusta
1 235 Allekirjoitukset / 30 päivää
14.05.2026
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
1 028 allekirjoitusta
1 028 Allekirjoitukset / 30 päivää
18.05.2026
Kasakkamäen koulu säilytettävä – lakkautusperusteet arvioitava uudelleen
1 018 allekirjoitusta
1 018 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.05.2026
Kauniin keskustan puolella – vastustamme Kauppahallin korttelin pilaamista ylimitotetuilla rakennuksilla!
866 allekirjoitusta
866 Allekirjoitukset / 30 päivää
21.05.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
2 731 allekirjoitusta
733 Allekirjoitukset / 30 päivää
02.04.2026
Viittomakielisen kulttuurin rahoitus tulee turvata
682 allekirjoitusta
682 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.05.2026
Mutalan koulun jatkoaika on investointi Joensuun tulevaisuuteen
633 allekirjoitusta
633 Allekirjoitukset / 30 päivää
03.06.2026
Ei 36-metristä makrotukiasemaa asutuksen keskelle Heikinlaaksoon päiväkodin viereen!
382 allekirjoitusta
382 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.05.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1 470 allekirjoitusta
370 Allekirjoitukset / 30 päivää
13.04.2026
Vetoomus kulttuuritilojen säilyttämiseksi: älkää luopuko Galleria Vanhasta Kappalaisentalosta
1 182 allekirjoitusta
357 Allekirjoitukset / 30 päivää
05.05.2026
Raatti on säilytettävä uimahallina
2 904 allekirjoitusta
334 Allekirjoitukset / 30 päivää
28.01.2026
Savon oikoradan Lusin linjauksen vastustaminen
318 allekirjoitusta
318 Allekirjoitukset / 30 päivää
18.05.2026
Kirje Helsingin perusopetusjohtajalle koskien erityisluokkien opettajien siirtoa
317 allekirjoitusta
317 Allekirjoitukset / 30 päivää
22.05.2026
Vetoomus energiajuomien myymisen rajoittamisesta alle 15-vuotiaille Liperissä
347 allekirjoitusta
279 Allekirjoitukset / 30 päivää
16.04.2026
PELASTETAAN KOULUT JA PÄIVÄKODIT – LASTEN TULEVAISUUS EI OLE SÄÄSTÖKOHDE (HAMINA)
1 201 allekirjoitusta
276 Allekirjoitukset / 30 päivää
07.04.2026
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.